Paljon tuli maisteltua myös erilaisia makkaroita ja tulipa ostettua irtojäätelöäkin. Lisäksi herkuttelin tälläsellä peura hot dogilla myös :)
Tauon jälkeen mentiin sitten viimeiselle tunnille. Olis ollu tietysti mukavaa mennä vielä neljänteenkin treeniin mukaan, mutta tämä kolmas tunti vei kyllä voimat aivan totaalisesti pois. Olen pitkään miettinyt Les Millsin Grit sarjan eri tunteja ja miten kiva olis päästä niitä testaamaan. Noh nyt se tilaisuus sitten koitti.
Grit Series sisältää kolme erilaista treeniä. Tänään pääsin testaamaan Grit Cardion. Itse ei missään ihan huippukunnossa ole, mutta täytyy sanoa, että kun tapahtumassa oli hyväkroppaisia ja varmasti kovakuntoisia ihmisiä mukana, niin tämä tunti tuntui olevan jokaiselle mukana olleelle melkoisen rankka koetus. Sykkeet oli varmasti todella korkealla. Hieman harmi, ettei sattunut sykemittaria olemaan mukana. Ainakin tunnin jälkeen nimittäin tuntui siltä, että sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Lisäksi naama punotti ja hiki virtasi. Tunti koostui 6 eri biisistä, joiden tahdissa treenattiin. Eka biisi oli lähinnä koordinaatiojuoksua. En tiedä millä nimellä se oikeasti kulkee, mutta tarkoituksena oli juosta ympäri salia mutta kuitenkin niin, että piti väistellä muita ihmisiä. Sitä juostiin sivusuunnassa ja eteenpäin pääasiassa. Alkuun hitaammalla vauhdilla, mutta joka kierroksella juostiin kovempaa. Näiden juoksujen välissä tehtiin myös punnerruksia ja lopussa vielä hyppyjä. Sen jälkeen homma muuttui huomattavasti rankemmaksi ja ryhmä jaettiin kahtia. Oltiin toisen ryhmän kanssa vastakkain. Seuraavat 4 kappaletta sisälsi erittäin paljon punnerruksia, juoksuja, hyppyjä ja kyykkyjä. Yhdessä kappaleessa oli aikarajat. Nyt en muista tarkkaan miten ne meni, mutta eka tais olla 45 sekuntia, toinen 1 minuutti ja kolmas aika 1 min 45 sekuntia. Näiden aikana homma alkoi aina niin, että ensin tehtiin yksi hyppy, yksi punnerrus ja sitten juostiin ns. keskiviivalle ja takaisin. Sen jälkeen kaksi hyppyä, kaksi punnerrusta ja taas juoksu keskiviivalle ja takaisin. Sitten kolme hyppyä ja punnerrusta ja taas juoksu jne. Tätä jatkettiin niin monta kertaa kuin tuossa ajassa jaksoi. Viimeinen kappale keskittyi lähinnä vatsalihaksiin. Kunnon vatsarutistukset ja loppuun lankku. Sen jälkeen tunti oli ohi. Luojan kiitos siitä!! :D En muista koska viimeksi olisi ihan näin rankkaan treeniin joutunut. Mutta sieltä kyllä lähti ihan kaikkensa antaneena pois.
Tämän jälkeen painuttiin syömään ja siitä sitten alettiin ajelemaan kotia päin. Ajatuksena oli että olisi menty tanssitunnille vielä tai kylpylään lillumaan, mutta tuon Gritin jälkeen ei vaan enää riittänyt voimia yhtään mihinkään.
Jokainen näistä Grit Seriesin tunneista kestää sen 30 min. Saa nähdä jos joskus pääsisi testailemaan vaikkapa Strength ja Plyo tunninkin. Tosin sitä ennen pitäs saada oma kunto varmaan entistä paremmaksi :D Tämän Grit tunnin tapahtumassa veti Mika Kankainen. Ihan mahtava tyyppi ja ohjaaja!! Jaksoi myös hyvin tsempata meitä kaikkia vetämään loppuun asti. Ei antanut kenenkään luovuttaa kesken! :)
Tapahtumasta saatiin myöskin kunnon tuotekassi, joka sisälsi mm. kahvia, marjajuomia, Geisha Dark -patukan, korun, 3 erilaista sipsipussia, purkkaa, suihkugeelin, kasvovoiteen, Tehosportin energia patukka, itseruskettavan voiteen, keksejä, suklaamuroja, lattiakaivon suojia, lahjakortin Turun kuntokeskukseen ja mitä lie muutakin. Sitä ehkä odotti hieman terveellisempää tuotesisältöä mutta ei tuossa silti pahemmin valittamista ole :)
Tälläisiä kuulumisia tällä kertaa :) Nyt sitten loppuilta rennosti kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti