keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Viikko puolessa välissä

Eilen postiluukusta tupsahti uusin Fit-lehti. Vanhemmat tilasivat sen minulle joululahjaksi ja ensimmäinen numero tuli nyt eilen. Siinä oli ihan mielenkiintoisia juttuja. Tuli myöskin sellainen ajatus että mitä jos alkaisin käymään kerran tai pari viikossa aamuisin lenkillä. Kyllä vain, tämä jota on todella vaikea muutenkin saada aamuisin sängystä ylös, harkitsee vakavasti sitä että lähtisi aamuisin lenkille ennen töihin lähtöä :) Tämä tosin olisi alkuun ainakin vain niinä aamuina kun menen töitin yhdeksään. Silloin on aamuisin yleensä enemmän aikaa. Sellaisina päivinä kun menen töiden jälkeen suoraan vielä kouluun illaksi, niin olen sopinut että voin mennä yhdeksään töihin, sillä olisin kuitenkin aina viiteen töissä ja meillä on tunnin liukuma. Normaali työaika siis on 8-16. Koulupäivinä olisin siis 9-17 töissä. Tällöin aamuun jää enemmän aikaa. Tarkoituksena olisi testata tätä aamulenkkeilyä ensi maanantaina. Ja aloittaa ihan sellaisella pienellä lenkillä minkä nyt varmasti tietää ehtivänsä tehdä. Katsotaan sitten kuinka käy. Hieman ehkä epäilyttää että näinkö tosiaan saan itseni ylös ja lenkille vai torkutanko herätyskelloa hieman pidempään ja sitten se lenkki jää tekemättä...
Tänään olisi tarkoituksena kuitenkin olla reipas ja mennä töiden jälkeen 55 min mittaiselle piloxing tunnille. Siihen lajista olen jostain syystä nyt innostunut kunnolla. Sillä tunnilla riittää vauhtia ja hiki virtaa.

Alla vielä muutama kuva ihan vaan pienenä motivaation lähteenä. Olen innostunut surffailemaan eri sivustoilla missä on kaikkea ruokavalioihin ja treeneihin liittyvää. Pinterest on yksi näistä sivustoista. Tässäpä siis muutama siltä sivustolta löydetty, mieleen jäänyt kuva :) (Valitettavasti kuvat on nyt sitten allekkain, aikani taisteltua tämän blogin kanssa, en onnistunut noita kahta pienempää saamaan rinnakkain sitten millään...)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti