torstai 30. toukokuuta 2013

Lissää reeniä

Tällä viikolla on tullut käytyä tiistaina 30 min Cxworxissa ja tänään 45 min kahvakuulassa. En enää muistanutkaan miten kivaa kuulan kanssa treenaaminen on. Siitä on ihan mielettömän pitkä aika kun oon viimeks päässyt salille kahvakuulatunnille. Tainnut ihan vaan pari kertaa tänä keväänä käydä. Nyt olis siihen tarkoitus tehdä poikkeus ja alkaa nostamaan sitä kuulaa useammin. Jostain syystä mä tykkään ennemmin kahvakuulan kanssa treenaamisesta kuin että kävisin kuntosalilaitteissa. Pitää vielä vähän venytellä ettei ihan olis huomenna jumissa. Sopivasti noi treenit menny tällä viikolla silleen et jokaisen treenin jälkeen ollu yks lepopäivä. Ihan hyväkin koska jokaisen treenin jälkeen on kyllä lihaksetki ollu kipeinä :D Pieni palautus haittaa ollenkaan. Jaksaa ainakin paremmin treenata taas.

Painokin oli tänä aamuna pudonnut -700g alaspäin. Vielä ollaan kolminumeroisessa luvussa mutta eiköhän se kohta muutu kaksinumeroiseksi :) Se nyt on tainnut mennä sellasella reilu puoli kiloa per viikko tahti mikä on itselle ihan hyvä. Ei liian nopeeta mut kuitenkin pientä edistystä tapahtuu koko ajan.

Huomenna olis hammaslääkäri ja viimeisen viisaudenhampaan poisto edessä :( Vähän pelottaa vaikka sen nyt tietää mitä se on. Koskaan ole hammaslääkärikäynneistä tykänny, toisaalta kukapa niistä tykkäisikään... Saa nähdä miten syömiset menee sitten viikonloppuna. Ekalla viisurin poistoreissulla hammaslääkärin ohje syömisten osalta oli ettei saa syödä mitään kuumaa tai lämmintä et sellanen jogurttilinja :( Tosi kiva... ei kyllä paljon lohduta moinen. Noh kattellaan miten käy. Hyvin on mieleen jääny että se syöminen vihloo ja särkee sitten inhottavasti myös et todennäköisesti tuun olemaan erittäin huonolla tuulella koko viikonlopun :D

Mä innostuin tuossa yks päivä tilaamaan Ruohonjuuresta Detox tuotteita, lähinnä Detox teetä ja sitten jotain laastareita mistä luin netistä yks päivä. Taas joo piti mennä moiseen hurahtamaan... :D Hain paketin tänään postista, en ole vielä testannut moisia. Mutta kertoilen tänne sitten miltä ne vaikuttavat, etenkin ne laastarit.

Mutta nyt tää lähtee nukkumaan. Saa nähdä josko lauantaina pääsis testaa ekaa kertaa sh´bam tunnin. Riippuu tietysti vähän noista syömisistäkin ja hammassärystä et mikä fiilis jne. Tarkoitus olis kyllä mennä :)

Parit kuvat vielä alle, vähän niinkuin itsellekin muistutuksena :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti