Melko synkkää ollut koko viikonlopun. Eilenkin satoi koko päivän. Perjantaisesta treenistä ei ollu onneks paikat kovin pahasti kipeänä. Ainoastaan käsivarsissa hauiksissa tuntui että oli jotain tehnyt.
Oli niin ihanaa kun eilen sai nukkua niin pitkään kun halusi eikä ollut mihinkään kiire. Parina edellisenä viikonloppuna sitä on heti aamusta ollut menossa joten tämä oli mukava poikkeus.
Aamupalaksi: Smoothie jossa oli turkkilaista jogua, pieni loraus kermaa, kourallinen Lidlin pähkinäsekoitusta, mustikoita ja mansikoita n. 1 dl, 1 annos sellaista Oriflamen Wellness suklaajuomajauhetta sekä 1 rkl pellavansiemenrouhetta
Lounas / Välipala: pala valkohomejuustoa, pari pientä omenaa ja pekaanipähkinöitä sekä lasi maitoa
Kauppareissun jälkeen tuli syötyä vain pieni välipala vaikka tarkoituksena oli syödä kunnollisemmin. Lähdin kuitenkin aika pian käymään yhden kaverin luona joten kerennyt siinä ihmeempää ruokaa tehdä. Kaveri olikin mökillä joten painuin sitten sinne. Pääsin suoraan lämpöiseen saunaan :) Se teki kyllä tosi hyvää. En muista koska olisin viimeksi saunassa käynyt. Asun itse kerrostalossa enkä aikoinaan tähän muuttaessa ottanut saunavuoroja käyttööni edes. Jotenkin sitä ajatteli ettei se niin tarvittava asia ole. En kuitenkaan ole koskaan ollut mikään kova saunomaan. Mökillä saunominen kesällä on kyllä ihan mahtava juttu.
Iltapalaksi söin kotona vielä 3 yrttituorejuustolla täytetty herkkusientä ja yhden maissintähkän
Syömiset ei eilen olleet kovin kunnollisia, vihannespuolikin jäi todella vähäiseksi. Senkin tajusin nyt kun oikein miettii mitä tosiaan söi. Jospa tänään sitten söisi kunnollisemmin, myös niitä vihanneksia :)
Tänä aamuna päätin käydä vaa´alla joka oli jälleen suotuisalla päällä. Painoa oli tippunut -800g ja on nyt 97,3 kg. Jotenkin jännä miten tuo paino on tippunut vaikka joka päivä on syönyt ihan hirmuisesti. Ehkä se kuitenkin on kiinni siitä mitä syö.
Aamupalaksi join nyt pelkän kahvin kermalla.
Lounas: Kanaa curry-kermakastikkeessa, varhaiskaalta, kurkkua, kirsikkatomaatteja, retiisejä ja majoneesikastike
Loppuilta menikin sitten kaverin ja sen perheen seurassa niiden mökillä. Samainen paikka missä eilen kävin saunomassakin. Tosiaan kaveri ja sen veli on ostaneet vierekkäiset mökit, mikä toisaalta on ihan kiva. Eipähän tule mökin alueen rajoista kiistaa :) Kaverin veljen kanssa tosiaan saunottiin eilen ja nyt sitten koko perheen voimin sisustettiin kaverin mökkiä. Siellä tuli sitten illan päätteeksi vedettyä sellanen joku sämpylä jonka välissä oli kinkkua, paistettu kananmuna, kurkkua ja juustoa. Sen lisäksi tuli sitten vedettyä myös joku pieni viineri... Kyllä vain, ensimmäinen repsu oli sitten siinä. Tosin en silti aio lannistua moisesta, se repsu saa luvan nyt jäädä tuohon.
Huomenna olis tarkoituksena mennä taas salille. Siellä olis zumba tunti ja kahvakuulaa, saa nähdä jaksaisko molempiin jopa mennä. Tässä vaiheessa intoa ainakin vielä riittää molemmille tunneille :)
Iltapalaksi nappasin tuossa nyt sitten kotona vielä turkkilaista jogua, mustikoista ja raejuustoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti